Infrarakentajalle apua nopeammasta raportoinnista
Infrastruktuurin rakentaminen ja perinteinen kiinteistörakentaminen eroavat toisistaan monilta osin kuin yö ja päivä. Kummallakin erikoisalalla on omat eriävät käytäntönsä, laatuvaatimuksensa ja muut odotuksensa, mutta ainakin yksi asia yhdistää molempia: vaatimus töiden kattavalle raportoinnille ja dokumentoinnille.
Infomaatin mobiilidokumentointiratkaisut ovatkin tulleet monelle tutuksi nimenomaan kiinteistörakentamisen kautta. Kokemusta on kuitenkin kartutettu myös infrarakentamisen dokumentoinnin kehittämisestä. Luottamusta Infomaatin osaamista kohtaan on osoittanut muun muassa Oteran Oy (oteran.fi), joka on alan moderni osaaja jo lähes 15 vuoden kokemuksella.
”Teemme maanrakennustöitä, kuten väylien, katujen ja kunnallistekniikan rakentamista. Erikoisosaamistamme on siltojen rakentaminen ja korjaaminen. Meillä on toki kokemusta myös vesistö- ja satamarakentamisesta esimerkiksi tuulivoimaloiden, laiturien ja majakoiden osalta. Asiakkainamme on kuntia ja kaupunkeja ympäri Suomen sekä muun muassa ELY-keskus ja Väylävirasto.”
– Pia Siekkinen, laatupäällikkö, Oteran Oy –
Oteranin työ on totta vie erilaista kuin mihin Infomaattia on tyypillisesti käytetty, joskin työprosesseissa on toki myös paljon yhteneväisyyksiä. Tätä käytiinkin Infomaatin porukan kesken todistamassa omin silmin Jyväskylässä Tourulan siltatyömaalla syksyn 2022 aikana. Siltaurakoiden sujuva eteneminen sisältää lukemattomat määrät työvaiheita, joilla saattaa olla uskomattoman suuri merkitys jopa koko maan talouteen.
Kun puhutaan näin suuren mittakaavan toiminnasta, on tärkeää, että ainakaan dokumentointi ei aiheuta ylimääräistä päänvaivaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Infraurakointiin soveltuvat dokumentointiratkaisut toteutettiin toiveiden mukaan
Ennen Tourulan siltaurakkaa Oteranilla oli jo muutaman kuukauden ajalta kokemusta Infomaatin mobiilidokumentoinnin käytöstä. Yhteistyö alkoi, kun eräs toinen Infomaattia käyttävä infra-alan urakoitsija (KeS-Siltaykköset Oy, josta myös on blogiteksti aikanaan kirjoitettu) antoi oteranilaisille vinkin, että he tekevät oikein tyytyväisesti oman työmaadokumentointinsa Infomaatilla.
”Saimme alalla toimivilta kollegoiltamme vihiä, että tällainen mobiilidokumentoinnin ratkaisu on olemassa, ja päätimme ottaa Infomaatin kokeiluun. Meillä oli tarve saada dokumenttien hallintaan sekä erilaisten pöytäkirjojen tekoon ja mittausten raportointiin helppoutta. Kokeilujakson aikana päätimme, että Infomaatti tulee meille käyttöön pysyvästi.”
– Jari Ruuska, työmaapäällikkö, Oteran Oy –
Oteranin uniikit urakat ja työvaiheet poikkesivat siitä, mihin Infomaatin perusvalikoimaan kuuluvat raporttipohjat oli tehty. Tästä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaa, sillä Infomaatin alustan joustavuuden ansiosta Oteranille saatiin laadittua juuri heidän tarpeisiinsa sopivat dokumentti- ja raporttipohjat.
”Vaikka Infomaatissa ei ollut meidän urakoihimme suoraan soveltuvia ratkaisuja, oli palvelu läpi käyttöönoton erittäin avuliasta ensimmäisestä esittelykerrasta lähtien. Yhdessä saimme rakennettua juuri omiin tarpeisiimme sopivat dokumentointi- ja raportointiratkaisut.”
– Pia Siekkinen, laatupäällikkö, Oteran Oy –
Oteranille kustomoidut raporttipohjat olivatkin kovassa käytössä muun muassa Tourulan siltatyömaalla – toiset ratkaisut toki kovemmassa käytössä kuin toiset.
”Itse olen käyttänyt Infomaattia apuna useasti ainakin MVR-mittauksia tehdessä sekä erilaisten dokumenttien ja pöytäkirjojen tekemiseen. Tourula oli melko iso urakka, joten eri ratkaisut ja Infomaatin käytön helppous tuli hyvin tutuksi.”
– Jari Ruuska, työmaapäällikkö, Oteran Oy –
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Selkeä työkalu toimintoihin, joissa tarkoituksenmukaisuus on valttia
Tourulan urakan lisäksi Oteran on käyttänyt Infomaattia muillakin työmailla. Muutaman kuukauden aikana monet oteranilaiset ovat innostuneet dokumentoinnin helpottumisesta – siitäkin huolimatta, että uusia järjestelmiä käyttöön otettaessa on tiedossa aina pientä muutosvastarintaa. Infomaattiin jo aiemmassa työssään hieman tutustunut työmaapäällikkö Janne Suomalainen kertoo omista kokemuksistaan näin:
”Infomaatti yksinkertaistaa lomakkeiden ja raporttien tuottoa, ja niihin saa halutessaan helposti kuvatkin mukaan. Vaikka itse käytän Infomaattia enemmän tietokoneen kautta, olen huomannut myös mobiilikäytön olevan vaivatonta. Pidän myös siitä, että fiksusti tehtyihin valmiisiin pohjiin ei tarvitse syöttää suuria määriä tietoja tai ohjelmassa muutenkaan tehdä samoja asioita montaa kertaa uudelleen.”
– Janne Suomalainen, työmaapäällikkö, Oteran Oy –
Infraurakointiin soveltuvia raportointi- ja dokumentointiratkaisuja kehitetään edelleen. Lähitulevaisuudessa Infomaattiin onkin tulossa GPS-karttaominaisuus, jonka avulla infratyömailla voidaan tehdä tarpeellisia merkintöjä tarkasti suoraan kartan päälle. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Kysyttäessä ammattilaisen näkökulmaa ja kuvailua Infomaatin toiminnasta, kiteyttää Janne Suomalainen loppuun seuraavasti:
”Mielestäni Infomaatti on selkeä työkalu dokumentointiin ja raportointiin sekä niiden hallintaan. Kaiken päälle myös eri urakoiden historiatietojen löytäminen on helppoa – niitä kun aina välillä täytyy etsiä. Kaiken kaikkiaan tämä on yksinkertainen ja selkeä työkalu sellaisiin töihin ja toimintoihin, joiden kuuluukin olla yksinkertaisia ja selkeitä.”
– Janne Suomalainen, työmaapäällikkö, Oteran Oy –
Ehkä infraurakan raportointi voisi olla teilläkin helpompaa? Infomaattia voi kokeilla ilmaiseksi 21 päivän ajan!
T. Henri Hakasalo, 040 821 4273