Tampereen Tilapalveluiden rakennuspalveluosasto otti vuonna 2018 käyttöön uuden dokumentointijärjestelmän, Infomaatin. Käyttökokemukset rakennuspalveluissa olivat positiivisia, ja käyttö laajeni kiinteistöjen ylläpitoon. Infomaatin helppokäyttöisyys ja tehokkuus saivat erityistä kiitosta, ja järjestelmästä tuli nopeasti olennainen osa työmaaraportointia.
Infomaatti täytti tänä vuonna pyöreitä. Tämän virstanpylvään kunniaksi kysyimme ensimmäiseltä asiakkaaltamme Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:ltä, miten he alun perin asiakkaaksemme päätyivät ja mihin Infomaattia nykyisin hyödyntävät.
Tässä blogitekstissä muistellaan Infomaatin 10-vuotista taivalta, johon on mahtunut jatkuvaa kehitystä, kommelluksia, menestystä mutta myös hampaiden kiristelyä. Tekstissä kerromme, miten alun haasteista on päädytty tähän pisteeseen.
Näin kirjoituksen otsikon mukaisesti eräs käyttäjämme kuvaili Infomaattia. Arjen työtä helpottavien ratkaisujen kehittämisessä yksinkertaisuus on monesti kaunista, mutta intuitiivisuudelle on myös jätettävä tilaa.
”Vanha raportointitapamme oli hankala. Lakisääteiset vuosittaiset tarkastukset tehtiin tarpeettoman vaikeasti, ja sen vuoksi kentältä kuulimme soraääniä niin asiakkaidemme kuin omien asentajiemmekin suista. Siinä vaiheessa oli selvää, että tarvitsemme tarkastusten raportointiin uuden ratkaisun.”
Hiljattain tehdyssä kyselyssä Infomaatin asiakkailta pyydettiin ajatuksia, ehdotuksia ja yleistä palautetta raportointi- ja dokumentointityökalujen käytöstä. Tässä artikkelissa kerromme, mihin Infomaatin käyttäjien jopa 70 prosentin ajansäästö raportoinnissa perustuu.
Keväällä 2023 pidimme Infomaatin asiakaskyselyn, johon vastauksia saatiin lähes 300 käyttäjältä. Kyselyn tuloksissa pinnalle nousi erityisesti ohjelman helppokäyttöisyys.
Vaikka Infomaatin mobiilidokumentointiratkaisut ovatkin tulleet monelle tutuksi erityisesti kiinteistörakentamisen kautta, toimii se yhtä tehokkaasti myös infrapuolella. Personoimalla käyttöönotettava lomakevalikoima asiakaskohtaisesti, saadaan raportointiohjelma optimoitua kaikille aloille ja yrityksille.
Moderni ammattilainen haluaa säästää sekä aikaa että vaivaa ja tehdä asiat fiksummin. Täss kohtaa tietotekniikka astuu kuvaan mukaan: Infomaatilla vipu-listojen tekeminen on helpompaa. Ja nyt niiden tekemistä on helpotettu entisestään parilla kätevällä lisätoiminnolla.
Kun Infomaatin raportointipohja tarjoaa sekä joustavuuden että valmiit tietokentät tarkastusraportissa huomioitaville asioille, voi tarkastaja keskittyä yksityiskohtien muistamisen sijaan itse tarkastustyöhön.
Suomen Tekninen Isännöinti Oy:n työnjohtaja Jake Niklander on ollut tyytyväinen raportoinnin digitalisaatioon Infomaatin kautta. Artikkelissa kerromme esimerkiksi, miten Infomaattia käyttäessä välttää puuduttavan raporttien puhtaaksikirjoittamisen.
Hydrauliikka- ja pneumatiikka-alan asiantuntijayritys Tehohydro Oy tuli asiakkaaksemme vuosi sitten. Lue miten Infomaattiin heille räätälöityjen raporttimallien käyttö on parantanut raportointiprosessia ja puolittanut siihen kuluvan ajan.